eli siis ostoksia. Päivitykset ja askartelut raahaavat pahasti jäljessä, innostus on taas vasta heräilemässä. Mikä sinäänsä olisi hyväksi, koska joulukalenteri painaa päälle. Jotain on jo aloitettu mutta silti on paljon vielä tehtävää. Joulukortit on edelleenkin puolittaisen idean tasolla, motivaatio niidenkin tekemiseen hakusessa.

Nämä kodinkoneet tilasin jo tovi sitten nukkekoti ja lelu:sta. Kaikki tulevat Hunajakuonojen taloon, ja näiden pohjalta alan sitten suunnittelemaan sitä keittiön sisustusta, jahka saan jotain aikaiseksi (suunnitelmat on tunnetusti suuret tai mahdottomat Ü ) Mutta siis parasta näissä ovat ne äänet, pesukone käy ja hellasta kuuluu porinaa, voi että, ihania :) Lisäksi mukaan tarttui liimaa, maaleja ja puutavaraa + jotain pientä tilpehööriä jota en jaksanut kuvata.

 

Tänään poikkesin presentoon, sieltä tarttui mukaan nämä:

Tuota folkartin "petsiä" en ole ennen huomannutkaan, saattaa olla, että sitä on siellä ollut muttei vaan ole osunut silmään. Tämä on siis pähkinän väristä ja vesiliukoista, eli mukavampaa käytettävää näin kotioloissa kuin nuo perinteisemmät liuotinpohjaiset petsit. Lisäksi noita uusia "halpis" kimalleliimoja kokeeksi, eyelet asetin ja pieniä mosaiikinpalasia.