..ole tapahtunut täällä blogissa, en ole mitään oikein jaksanut kirjoittaakaan vaikka jotain sentään on tehtykin. Lähinnä mineily on rajoittunut Turun kerhoon ja nuket-listan swappeihin. Puutöitä (joissa olen jo muutamana vuotena käynyt) on enää yksi kerta jäljellä. Jotain huonekaluja olen saanut valmiiksi ja sitten on aikamoinen läjä niitä joihin on palaset valmiiksi leikattu, mutta ovat kokoamatta. Ja sitten niitä, jotka on melkein valmiita, mutta joku pieni juttu puuttuu. Ensi kerralla pitää vielä kauheella paniikilla tehdä jotain ettei tunnu koko kurssi hukkaan menneeltä. Olen muutenkin sen sortin tollo, että teen kaiken aina viime tipassa ja kauheessa paniikissa. Toisaalta uskottelen itselleni että toimin parhaiten pienen paineen alla, pitää sitä jotenkin yrittää itseään lohduttaa :)